Onko kiinnostusta tulla maastakäsittelykurssille shettisten kanssa?
Suunnitteilla kurssi syyskuussa ( viikonloppuna, mahdolliset viikot 37 tai 38 ) täällä meillä Pikkuvirran ponitallilla. Tarkoitus olisi oppia katsomalla ja kokeilemalla maastakäsittelyä shettisten kanssa, joko omalla tai lainaponilla ( saa myös meiltä lainata ). Kouluttajaksi tulisi Jenni Hakosalo, jolla vankka kokemus erilaisista eläimistä ja myös hevosista. Jenni kouluttaa jatkuvasti myös nuoria hevosia.
Kurssi olisi yksipäiväinen, tarjolla olisi lämmin ruoka+ kahvia/teetä ja käsittelyn teoriaa ja sitten niitä käytännön juttuja. Mukaan mahtuisi 5-7 osallistujaa ponin kanssa ja kuuntelu/katseluoppilaita tietysti sitten lisäksi.
Olisiko kiinnostusta? Muutama halukas jo on, mutta ihan kahden-kolmen kanssa tätä ei kannata järjestää, kun Jennin olisi saatava jonkinlainen palkka työstään kuitenkin. Jennin aikataulu selviää ensi viikon aikana, samoin kurssin hinta, mutta kiinnostuneet voisivat jo ilmaista kiinnostuksensa vaikkapa sähköpostiini ainavalpas(at)gmail.com ( korvaa (at) @-merkillä ).
Maastakäsittelyllä ponin kuuliaisuus ja yhteistyöhalukkuus paranee ja myös ponien kanssa toimivat nuoret varmasti hyötyisivät tästä koulutuksesta. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, jolloin kuulee shettiksen "kävelevän ihmisen yli". Täällä saisi ponin asianmukaiseen käsittelyyn ohjeita.